sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Tuska 2017

Silloin kun Tuska järjestettiin Kaisaniemessä, kävin siellä melkein vuosittain. Sitten kun festari siirrettiin Suvilahteen, kävin siellä ainoastaan kerran ja vannoin että koskaan en enää sinne lähde.
Paitsi kuin nyt.
Syy siihen miksi ylipäätään jaksoin raahatua kyseiselle festarille oli Himin jäähyväiskeikka, halusin nähdä nuoruuteni idolin viimeistä kertaa ^^
Tuskassa sää oli ihan perseestä, vettä tuli kuin Esterin sieltä. ( Landella paistoi siihen aikaan tietenkin aurinko ystäri festareilla ) Alue oli ihan yhtä kamala kuin muistinkin, ja vessajonot olivat hirvittävät.
Korkkareilla kävelijänä olisin toivonut mahdollisuutta istua välillä jossain, mutta valitettavasti tuollaisessa betonimörskässä se on miltei mahdotonta.
Keikka itsessään oli tietysti mahtava, Ville jaksoi viihdyttää minua parikin tuntia, jonka jälkeen loppuhuipennuksena oli ilotulitus.
Jes,ensivuonna ei tarvitse tulla Tuskaan ^^
2
Kävin myös tsekkaamassa Amorphiksen pitkästä aikaa. Tuliefektejä!
3
Törmäsin kaveriini Tiinaan, jolloin meidän jalkamme päätyivät samaan valokuvaan ^^ '
1
Himpula pimpula! <3
Him
Mahti ilotulitus
8

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Remember Your Manners.
I will review the comments before publishing.