maanantai 3. syyskuuta 2012

Gaysauna Imiksellä

Pidettiin Imatralla tupareiden tapaiset viikonloppuna, vieraina meillä oli kiltalaisia kuten asiaan kuuluu ^^

Tulihan sitä alkoholia nautittua muutama lasillinen, joten perjantai illan kulusta ei ole hirveästi muistikuvia.

Itse en muistanut ihan hirveästi kuvailla mitään, mutta onneksi sentään joku otti minustakin pari kuvaa :D (Todella edustavia )

Kävimme saunomassa, joimme, katsoimme kolme ensimmäistä Rambo elokuvaa, joimme vähän lisää, pelasimme Aliasta, ja muutenvain sekoilimme ympäri tonttia.

Enjoy!


Voihan ahmasika
Ei mitään muistikuvaa, mutta kivaa on ilmeisesti ollut :D
Hattula is down
Vento alkaa jo hyytymään saunan jälkeen
Säikähtiköhän Elda jotain ?
Seuraavana päivänä kuitenkin jaksaa pelata Aliasta.
Minulla oli todella hauskaa viikonloppuna, ja uskon että en ollut ihan ainoa :D Ja kaikista pahimmat kuvat jää tietysti näkemättä, koska olihan siellä aika ..ööh ..mielenkiintoista menoa välillä ^^

Sitten random angsti avautuminen puljusta nimeltään Nitrobabe.

Olen nimittäin pahanpäiväisesti kyrpiintynyt koko firmaan. Tilasin ja maksoin ajoissa uuden ovimaton jonka oli tarkoitus tulla nähtäväksi tupareihin, ja ihmettelin perjantaina kun ei ole vielä lappua postissa tullut.
Laitoin sitten viestiä sinne että voiskohan laittaa minulle sen lähetyskoodin, että voisin ko. maton käydä hakemassa postissa, niin nämä idiootit oli lähettäneet sen Kuopioon :P
Olin nimittäin tilauksen yhteydessä laittanut että postitus osoite on eri kuin maksajan osoite, ja nämä hölmöt eivät osaa edes lukea tilaustietoja oikein. Mitähän urpoja sinne oikein palkataan? / miksi vitussa niillä edes on koko hemmetin palvelu jos sitä ei kerta osata käyttää.
Nyt minulle tulee siitä paskasta ylimääräisiä kustannuksia ja ajanhukkaa. Tyypit eivät edes tarjonneet mitään korvauksia, toisinkuin muista liikkeistä, jos siellä mokaillaan asiakkaan tilaukset.

Olen myös sitä mieltä että koko paska kauppa on mennyt alamäkeä ensimmäisten vuosien jälkeen, eihän siellä ole myytävänä mitään muuta kuin yli-hintaisia rumia fiftari mekkoja. Silloin alussa minä sieltä jopa tilasin useammin vuoteen jotain, nyt ei tee kyllä mieli tilata yhtikäs mitään enää koskaan.

Kiitokset kuitenkin seuraaville pelaajille jotka jaksoivat tälläkin kertaa raahautua paikalle ( oli ovimattoa tai ei ) : Eldaher, Cyclop, Varvaspeikko, Pippuri, Promethes, ja tietenkin me: Tunkio ja Ventovir.

Uusintakierros ehkä jo marraskuussa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Remember Your Manners.
I will review the comments before publishing.