sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Kuopio Rock day. 2

Kuopion rokkikyrpä festari eikun jatkuu, ja toisen päivän asukokonaisuus oli seuraavanlainen: Pleaserin reisisaappaat, lipparin liituraita minari, hellbunnyn alushame sekä itsetehty korsetti. Unohtamatta "hihaa" jonka ostin morticiasta :D

Bädejä tuli lauantaina katsottua Turmion Kätilöt, vähänmatkaa Kotiteollisuutta sekä lopuksi Nightwish.
"Naikkareita" en ole koskaan aikaisemmin nähnyt livenä, ja se oikeastaan harmittaa koska olisin halunnut nähdä sen silloin kun Tarja vielä oli bändissä. Uusimpia levyjä en ole oikeastaan ollenkaan kuunnellut, koska en pidä ruotsalaisesta mammasta yhtään.



Turmareilla oli lavalla mukana "gootti Kaija" :D

Nightwish soitti vain muutaman vanhan biisin, ja suoraansanottuna ne kuulosti ihan kamalalta. Ihankuin itikka olisi inissyt korvanjuuressa, siltä se laulu kuulosti :D Voisi melkein Marko hoitaa nuo lauluosuudet kokonaan.

Ja mitä ihmettä sillä tätillä oikein on päällä? Näyttää ihan keski-ikäiseltä rupsahtaneelta yh-äidiltä jolla on blondaus mennyt vähän reisille.

Ensimmäistä kertaa törmäsin keikalla tällaiseen "seinään" jossa vilkkui vaikka minkälaista kuvaa. Olen tainnut käydä vain köyhien bändien keikoilla aikaisemmin :P

Loppu ilotulitus oli kaunista katseltavaa. Montakohan tonnia ne ampui taivaan tuuliin ^^

Theee end! Tässä taisi olla tämän kesän festarit kokonaan, ellen lähde ukon kanssa jonnekkin Puumalaan katsomaan Chisua jonka missasin töiden takia kokonaan kuopiorokissa. ^^

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Kuopio Rock day. 1

Heipähei. Pahoittelut taas päivityksien viivästymisestä: tietokoneesta kosahti näytönohjain ja se ei pysy päällä kuin rajallisen määrän aikaa ^^

Lähdettiin jokatapauksessa käymään Kuopion rokkikyrpä festareilla ukon kanssa, mukavaahan siellä oli vaikka fiilistä varjosti se että minulla on koko viikonloppu töitä :( En voi siis juopotella.

Tälläkertaa päällä oli lipparin pvc pantsut, pleaseri xtc korkkarit, itsetehty korseti ja ravenin paita liehuke hihoilla. Cheers!














perjantai 20. heinäkuuta 2012

Venton kesäloma vol. 6

Tampereelta lähdin sitten junalla kohti Imatraa. Minun oli tarkoitus käydä juttelemassa erään henkilön kanssa Jyväskylässä matkan varrella, mutta en enää jaksanut koska olin henkisesti että fyysisesti aivan ylirasittunut.

Sain kuulla, että en päässyt mihinkään kouluun tänävuonna. Tottakai se tuntui pahalta. Mielessäni pyöri kaikki maailman ajatukset, olenko liian vanha menemään uudestaan opiskelemaan? Liian tyhmä? Onko nykynuoret niin paljon fiksumpia kuin minä ?

Sairaanhoitaja koulutukseen tekemäni pääsykoe oli hylätty; eipä ihme, en minä latinaa viikonlopussa opi. Mutta sitten se toinen pääsykoe sinne restonomi alalle, sehän meni aivan penkin alle. Olen varasialla about 30, eli huonoin koko porukasta ketkä sinne edes pääsi pyrkimään. Pitäisi tehdä massamurha että Vento pääsisi kouluun.
Minun heikkouksiani vaan on juurikin se matikka ja kielet mitä siellä pääsykokeessa käsiteltiin :(

Olen siis tekemässä joidenkin mielestä maailman tyhmimmän päätöksen: muutan Imatralle jossa minulla ei ole töitä eikä opiskelupaikkaa. Mutta mitäpä sitä ei rakkaansa tähden tekisi? Minun työsopimukseni loppuu kohta, ja en aio sitä enää uusia.

On muutama henkilö omaa sukuani, joille tämä päätös ei kyllä tule olemaa mieleinen :D

Imatralla siis köllin pari paivää, ja miekkoseni sitten teki hassut temput ja osti itselleen oman asunnon. Hänet sitten muutettiin sinne, upeaan omakotitaloon jossa on takka, ja puulla lämmitettävä sauna.



Vaaleanpunainen kastelukannu on aika miehinen.
Talossa on yksi ainut viherkasvi, ja sekin viettää aikansa nyt ulkona kun sisällä ei ole ikkunalautoja.


Pihalle voisi istuttaa vaikka mitä, mutta kumpikaan meistä ei tiedä puutarhanhoidosta yhtään mitään.

Tykkään pihalla kasvavista omenapuista.

Pesän rakentamisviettinihän siinä heräsi kummasti, varsinkin kun yhdessä lähdettiin ostoksille: omakotitalossahan tarviaa kaikenlaista tavaraa kuten moottorisaha, kirves, kottikärry, harava, erilaisia hakkuja ja muita puutarhan kunnossapito välineitä.

Luonnollisesti sinne pitää hommata huonekaluja, joten minähän miellelläni hänelle kerroin mitkä olisi MINUN mielestäni hyviä :D Tulihan niitä sitten tilattua kaikenlaisia, kuten nämä:

On tv-tasoa, lipastoa, arkkupöytää ja yöpöytää. Tuotekuvat ovat aika huonoja mutta livenä nuo huonekalut on paaaljon hienompia :)



Sitten se faking kirjahylly. Voi helevetin helevetti. Meidän PITI ostaa sellainen Ikean kasattava kirjahylly nimeltä Linnarp. Se oli juuri oikean levyinen siihen huoneeseen mitä me ajateltiin, ja tänään kävin Kuopion Ikeassa ensimmäistä kertaa: ja en nähnyt koko kirjahyllyä siellä.


Sitten menin kotiin ja tarkistin netistä sen saatavuutta; sitä ei ole saatavilla KOKO SUOMESSA. Eli mitähän vittua? Miksei sitä voi poistaa netistä jos sitä ei kerta edes voi ostaa mistään? Ikea on muutenkin aivan perseestä, kotiinkuljetus keskustan alueella maksaa 39-79€. Muissa huonekaluliikkeissä se on 10€, painoipa tuote mitä tahaansa.
Tuoteita ei Ikeasta kaikissa tapauksissa myöskään voi tilata netistä kotiin, tai varata muista Ikeoista. Tai jos voi tilata niin postitus maksaa sen 120€, vaikka se tuote olisi yksi cd-levy teline.

Mutta tyhmähän minä olen, Ikea on tarkoitettu vain lapsi perheille ja niille joilla on omat autot ja peräkärrit joilla kuljetella tavaroita, ei sellaisille luusereille kuin minä, jolla ei ole edes korttia, tai kavereita jotka voisivat jeesata tarvittaessa. Omapahan on vikani, vai mitä?

Tässä olisi sellainen kirjahylly minkä minä haluaisin, ainut hintaa sillä on noin 2300€ joten en ihan heti pysty sitä kyllä ostamaan. Pitäisi ommella ehkä parit korsetit että moinen komistus kotiutuisi minullekkin.


Minä haluan kirjahyllyn. En mitään epämääräisen muotoista ja kokoista paskaa jossa säilytetään kaikkea muuta paitsi niitä kirjoja. Minulle kirjat ovat henki ja elämä, niitten avulla minä pääsen eroon tästä harmaasta paskasta missä me eletään. Kirjoja pitää säilyttää hyvin, jotta minä voin lukea niitä uudestaan ja uudestaan.

Minusta on aivan upeaa että hän osti itselleen asunnon. Nyt kukaan ei ole sanomassa mitään, minkälaista remonttia sinne saa tehdä, vaan asunnosta voi tehdä ihan omannäköisen. Toivon että siitä tulee minullekkin koti jossa asua, ja mielelläni kerron omia visioitani mikä minusta on kaunista. Haluaisin niin kovasti että makuuhuone maalattaisiin punaiseksi :)

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Venton kesäloma vol. 5

Seuraavana päivänä menin tekemään lempipuuhaani, eli shoppailua. En suinkaan mennyt Dark Markettiin jossa on joka vuosi samat paskat myynnissä, vaan ihanimpaan paikkaan ikinä: Lukulaariin! Paras ja hienoin divaari ikinä.

Siinä on paikka mistä voi tehdä löytöjä joka kerta, ja hyllyt pursuaa suomen ja englanninkielistä fantasiaa :) Tälläkin kerralla hankintoihin upposi yli 70€, mutta olen super tyytyväinen kaikkeen ostamaani.

Voi kumpa nuo kaikki olisi minun ^^


Kirjojen rohmuamisen jälkeen siirryin sataman puolelle jossa lähti laiva Viikinsaareen. Siitä on muodostunut jokavuotinen perinne, että sinne mennään grillaamaan vähän makkaraa ja muuta. Myöskin jokavuotinen perinne on se, että kesken reissun rupeaa satamaan kaatamalla, eikä tämäkään tehnyt poikkeusta.


Kuva possusta.

Kun vihdoin ja viimein pääsin pois vesisateesta, piti valmistautua iltaa varten. Tälläkertaa asukokonaisuuteeni kuului itse tekemäni pvc korsetti, uudet sukkikset lindexiltä, lipin pvc hame ja verkkopaita.



Seuraavan illan Eding partyn asukokonaisuus oli punaista pvc:tä lipparilta. Kekkerit olivat oikein riehakkaat ja pöydällä tanssiminen kruunasi kokonaisuuden. Paikan päällä ei saanut kuvattua, joten muutama hassu kuva nappastiin tunnelissa:


Venton kesäloma vol. 4

Tuskan jälkeen kävin Imatralla oleilemassa hetken jonka jälkeen suuntasin Tampereelle Lumous festivaalille. Tälläkertaa lähdin kevyemmillä kantamuksilla, koska tiesin että Tampereelta löydän todellakin jotain ihanaa ostettavaa :)
( laukkuun täytyy jättää tilaa !!! )

Junassa homokytät päässä ja uusi paita käytössä ^^

Yövyin vakiopaikassani Belgialaisen ystäväni luona.
Ensimmäisen glubin asukokonaisuus oli seuraavanlainen: Backstreetistä ostetut uudet sukkikset, liituraitainen lipin mekko jossa on suuri halkio, sekä H&M:ltä ostettu päähine.


Kokeilin uusia violetteja piilolinssejä.

Törmäilin Lumouksessakin tuttuihin kuten Mystikseen <3


Kävin kuuntelemassa esiintyjiä, ja tulin siihen tulokseen että Dongs homessa oli paremmat bändit kun itse päämestassa :D
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...